”Täällä on pieni poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi pientä kalaa. Mutta mitä ne ovat näin monelle!” Joh. 6:9
Jokainen, joka on ollut retkeilemässä tietää, kuinka tärkeää on varustautua riittävillä eväillä matkaa varten. Luonnon keskellä patikoimassa tai saaristossa veneilemässä on nautinto hetkeksi pysähtyä ja syödä eväitä. Pysyy verensokeri tasaisena ja mieli korkealla. Eväitä laitettaessa on tärkeää tiedostaa kuinka pitkälle ne riittävät.
Suuressa kuvassa koko ihmisen elämä on matkantekoa. Se alkoi eräänä päivänä ja loppuu jonakin hetkenä. Määrää emme tiedä, mutta koko ajan matkaamme eteenpäin. Se on meille kaikille ihmisille yhteinen nimittäjä. Elämän olosuhteet ovat puolestaan vaihtelevia. Jotkut tekevät matkaa saunamökin kokoisilla ökymaastureilla, kun taas toiset talsivat paljain jaloin. Suurin osa taitaa olla kuitenkin sitä keskivertokulkijaa. Toyotalla ajelevaa tuulipukukansaa. Nämä ovat isoja asioita, mutta tärkeintä on kuitenkin se, millaiset eväät on tätä ainutkertaista matkaa varten.
Yo. tekstin pieni poika oli varustettu matkalle hyvillä eväillä. Oliko äiti ollut asialla ja huolehtinut, että pojalla eväät piisaa. Viisi leipää ja kalat olisi riittäneet pojalle vallan hyvin, poika oli siis saanut hyvät eväät kotoaan.
Pojan tavoin, me voimme saada elämäämme varten hyvät eväät. Se on suurta armoa. Mutta valitettavasti voi olla myös toisin. Olen ollut elämäni aikana paljon tekemisissä ihmisten kanssa, joiden lähtökohdat ovat olleet järkyttäviä. Eväspussissa vain vihaa, katkeruutta, hylkäämistä, väkivaltaa ja pelkoa. Myös poliittinen elämä on ollut aikoinaan tähän evästävää. Toiset saivat isän polvella vihan kylvön punaisia kohtaan ja toiset valkoisia. Oli lahtareitten kersoja ja punikkien penikoita. Ikävä kyllä, myös uskonnolla on voitu ahdistella.
Mutta lopuksi, mihin asti eväät riittävät? Maalliset eväät usein ovat lyhytaikaisia. Urheilu, musiikki, taiteet, yhteiskunnallinen toiminta yms. ovat hyviä harrastuksia, mutta ne eivät riitä perille asti. Tarvitaan jotain syvempää, joka riittää perille asti! Ei ainoastaan elämään vaan myös elämän päättymiseen. Kuoleman edessä maalliset eväät on jo syöty, ne eivät riitä. Mutta Jeesuksen ristinkuolema meidän edestämme riittää. Hän itse takasi sen sanoen: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä."
Kanssamatkaajani, ehkä olet tekstin Andreaksen tavoin epäröinyt, että riittääkö eväät? Minäkin olen joskus sitä ajatellut. Varsinkin silloin kun olen tuntenut itseni niin perinjuurin huonoksi. Mutta tiedä, että Jeesuksen täytetty työ riittää! Vielä tänäänkin voimme tuoda itsemme ja eväämme pojan tavoin Hänen tykönsä. Siunatkoon Hän sinua tänäänkin!
Kevätterveisin Heikki Raatikainen